![]()
■ Etusivu
■ Ajankohtaista
■ Toiminta
■ Yhteyshenkilöt
■ Myyntituotteet
■ Tarinat
■ Kiitokset
■ Lehtiartikkelit
■ In Memoriam
■ Linkit■ Doggilinkki
Suomen Tanskandoggi ry.
Rescue-toimikunta
Riekkuja
Tanskandoggi 3-4/2000
Riekkujan Tarina
Kesä oli kauneimmillaan, kun tuli ilmoitus pari vuotiaasta tiikeri pojasta, jolle pitäisi löytää pikaisesti uusi koti. Eipä siinä muuta kuin autoon vain ja koiran haku matkalle. Perillä meitä odotti aika iso kokoinen doggipoika, joka alun epäluuloisuuden jälkeen otti meidät lämpimästi vastaan. Riekkuja oli hyvän perheen silmäterä, mutta uusi koti piti nopeasti löytää, koska tavoiltaan riekkuja ei ollut mikään enkeli. Pentuaikana tapahtunut toisen koiran päälle tulo ja pureminen oli jättänyt pahat arvet riekkujan muistiin. Kaikki eläimet olivat pahoja ja niiden päälle piti heti rynnätä kovalla metelillä- "hyökkäys on paras puolustus", tuumi riekkuja selvästi. Aikaisemmin riekkujan riehuminen ei ollut suuri ongelma kun ympärillä oli maaseutua, mutta kun muutettiin kaupunkiin, oli ongelma jo hyvin todellinen. Ulkoilu lenkitkin harvenivat, kun niiden järjestäminen oli hankalaa. Kaikesta huolimatta perheelle riekkujan lähtö oli kovin vaikea, rakkautta olisi kyllä ollut mutta kun elämä muutenkin oli muutoksia täynnä, ei koiran kouluttamiseen enää riittänyt energiaa. Riekkujan ongelmat siitä vain lisääntyivät.Niinpä sitä sitten laitettiin koira autoon ja lähdettiin ajelemaan uuteen elämään. Toki matkalla piti aluksi auton ikkunastakin kaikille koirille ilmoitella, että nyt sitä tässä mennään "komiasti pirssillä", mutta sitten auton tasainen hyrinä alkoi rauhoittavasti nukuttamaan.
Lopulta olimme perillä ja huomasimme että tuloamme oli jo odotettukin. Riekkujan ympäröi heti iloinen lapsi lauma ja kissojakin tuntui uusi tulokas hieman kiinnostavan. Kahvin lomassa juttelimme riekkujan ongelmista ja oli mukava huomata, että ihmeitä ei perheessä odotettu, vaan oltiin valmiita tekemään kovasti töitä vanhojen solmujen aukaisemiseksi tai ainakin liennyttämiseksi.
Nyt aikaa on jo kulunut ja muutamia koulutustapaamisia on jo takana. Riekkujan kehitys on ollut todella nopeaa, se selvästi nauttii uudesta asemastaan perheessä, jossa sillä on selvä asema laumassa ja hyvä rauhallinen johtaja, joka pitää pelot kurissa. Riekkujan elinpiiriin kuuluu lauma "isoja tyttöjä" (lehmiä), jotka kyllä kiinnostaisivat kovasti ellei niiden ympärillä olisi sitä kummaa lankaa, josta saa nipistyksen ja tietenkin paras kaveri; pieni punainen kissanpoikanen, joka kyllä taitaa välillä olla aika villi ja kova tahtoinen veikko. Mutta minkäs sitä niin "isolle" otukselle pikkuinen doggipoika mahtaa…parempi vaan olla kiltisti! Ehkäpä autokin pian taas starttaa ja pääsee mukaan kauppareissulle, katsastelemaan kylän muita karvakuonoja...
Tanskandoggi 2/2002
Eläinystäviin ja uuteen perheeseen Riekkuja on saanut tutustua lähes 2 vuotta sitten.
“Paras kamu on nykyään “Tassu” koira naapurista ja tietenkin “Onni” kissa.”
“Pippuri-Pupu”:kin on ruvennut kiinnostamaan.
© 2004-2007 Suomen Tanskandoggi ry. Webdesing RiSu