■ Etusivu
    ■ Ajankohtaista
    ■ Toiminta
    ■ Yhteyshenkilöt
    ■ Myyntituotteet
    ■ Tarinat
    ■ Kiitokset
    ■ Lehtiartikkelit
    ■ In Memoriam
    ■ Linkit

    ■ Doggilinkki

  
   Pysäytä pentutehdas,
    älä osta pimeää pentua!

 


Suomen Tanskandoggi ry.
Rescue-toimikunta
 

 

 Kassu

Tanskandoggi 3-4/2000
Maalaisjätkä tuli Stadiin
Pappa parkaisi kotiin tullessaan: "Sohva on menetetty!" Eräänä maaliskuun päivänä tiikeriraitainen Kassu oli saapunut perheeseemme ja vallannut kulmasohvan isosiskonsa, dogginarttu Aten kanssa. Aluksi Ate ei oikein sulattanut Kassua, koska sen juoksuaika oli juuri pahimmillaan. Sen takia Kassu ystävystyikin ensinmäisenä perheen kissan Miuku Kaarinan kanssa, vaikka se ei ollut aikaisemmin paljoa kissoja tavannutkaan. Miukun kanssa nukuttiin tassut vastakkain ja leikittiin piilosta. Lempileluksi Kassu valitsi puruköyden, jolla leikittiin Mamin ja Papan kanssa ahkerasti. Kassun ihmetykseksi Miuku ei halunnut leikkiä köydellä, vaikka kuinka yritti sitä ehdottaa.

Ensinmäinen junamatka oli Kassulle kauhistus! Tärisytti ja vapisutti koko matkan ajan, mutta onneksi matka ei kestänyt kuin vartin ja Mami sekä Pappa olivat mukana turvana. Stadissa Kassu ihmetteli korkeita taloja sekä ihmisten paljoutta, mutta kaikista uusista asioista ihmeellisin oli ratikka. Sitä oli ihan pakko oikein istahtaa maahan ja ihmetellä "huuli pyöreänä". No, onneksi siihen ei tarvinnut mennä kyytiin. Nykyisin Kassu on tottunut matkantekijä niin junissa kuin busseissakin. "On mukava katsella, kun maisevat vaihtuvat, eikä itse tarvitse kävellä ollenkaan", Kassu tuumaa nenä ikkunassa. Saapa nähdä, kuinka paljon jännittää Suomenlinnan lautalla, kun mennään sinne ensinmäistä kertaa kylään.

Nyt reilun kolmen kuukauden jälkeen Kassu on saanut paljon itseluottamusta ja rohkeutta. Hän on oppinut uusia asioita, kuten että vettä voi juoda muualtakin kuin vessanpöntöstä eikä kaikkiin vieraisiin koiriin tarvitse kiinnittää huomiota. Kassun lempiharrastuksiin kuuluu parvekkeella toritapahtumien tarkkailu eikä köydenvetokaan ole vielä unohtunut. Atekin on hyväksynyt Kassun ja heistä on tullut erottamaton parivaljakko, vaikka joskus onkin vähän epäselvää kumpi on pomo. Ate on opettanut Kassun laulamaan ja joskus kotiin tulessaan isäntäväellä onkin vastassa oikea tanskandoggikuoro.

Ja mitä siihen sohvaan tulee, niin kyllä Mami ja Pappakin sinne vielä mahtuu, nyt on molemmilla oma rapsutettava ja välillä vaihdetaan vuoroa.

Tanskandoggi 2/2002
Maalaisjätkä on asunut stadissa jo reilut 2 vuotta.

“Sorsanpoikanen ahdisteli ja piti juosta papan luo turvaan”
“Uusi perheenjäsen, narttupentu on tuonut virtaa...”

Takaisin

 
 © 2004-2007 Suomen Tanskandoggi ry.                                                                                                                Webdesing RiSu